Takku Webissä

ajatuksia alkuperästämme

Tällä sivulla on lyhyt kirjoitus, jonka toivon herättävän sinut ajattelemaan ja tutkimaan asiaa lisää. Olen koulutukseltani tietotekniikan diplomi-insinööri, joten luonnontieteellistä pohjaa minulla ei ole. Ole siis rauhassa, jos kirjoitus haastaa maailmankuvaasi - voit vedota siihen, että en oikeasti voi tietää. :) Haluan vielä mainita, että kunnioitan ihmisiä jotka toimivat johdonmukaisesti - esimerkiksi evoluutioon uskova ateisti on minusta loogisempi kuin itseään uskovana pitävä henkilö joka pitää raamatullisina ajatuksia miljardeista vuosista tai kuolemasta ennen Lankeemusta.

Sivulla on linkkejä artikkeleihin, joista voit lukea asiasta lisää, mutta valitettavasti ne ovat englanninkielisiä.

Biologi? Fyysikko?

Luontodokumentit ja eläinkirjat ovat kiehtoneet minua pienestä pitäen. Samoin tähtitiede oli mielenkiintoista - sen mitä Spectrumin tietosanakirjasarjasta pienenä sain irti revittyä. Vanhempana tilasin tiedelehden ja sen saapuminen oli yksi kuukauden kohokohta.

Biologia minusta ei tullut, eikä fyysikkoakaan, sillä aloitin vuonna 2000 (vuoden suunniteltua myöhempään, kiitos vuodeksi paisuneen armeija-ajan) Tampereen teknillisessä korkeakoulussa. Muistan siellä kerran kävellessäni ajatelleeni, että ihminen tietää kaiken ja on selittänyt kaiken - Jumalaa ei voi olla olemassa. Kauhistuin välittömästi ajatusta ja torjuin sen. Ei, kyllä Jumalan täytyy olla, ajattelin.

Ai näitä asioita voi kyseenalaistaa?

Kuulin vuonna 2005 ensimmäisen kerran kritiikkiä koskien maailman ikää ja ns. evoluutio-teoriaa. Tätä ennen olin pitänyt näitä ehdottoman varmoina ja todistettuina faktoina joita ei mitenkään voisi kyseenalaistaa.

Pian tajusin, että luontodokumenteissa, kirjoissa, koulussa ja tiedelehdissä totena esitetyt asiat ovatkin kasa tulkintoja, eli tietyistä lähtökohdista tehtyjä "vaihtoehtoisia selityksiä".

Lähtökohtina meillä ihmisillä on - tiedostamme me sitä tai emme - maailmankuvamme. Valtaosalla (joskaan ei kaikilla) nykyistä tiedemaailmaa tuo on materialistinen, naturalistiseen filosofiaan tiukasti sidottu maailmankuva. Sen mukaan materia on kaikki mitä on, ja kaikki on selitettävissä luonnollisten prosessien kautta. Elinehtona näille maailmankuville on evoluutio-uskomus, joka perustuu olettamuksiin pitkien aikojen kuluessa tapahtuneista mutaatioista, jotka olisivat (vastoin kokeellisen tieteen havaintoja) luoneet uutta geneettistä informaatiota. Tämä selittää sen, miksi asioista tuodaan julki vain yksi - evoluutio-uskomuksen mukainen - tulkinta. Kannattaa huomata, että ateismi, agnostismi ja humanismi ovat jumalattomia uskontoja.

Esimerkki maailmankuvan vaikutuksesta tulkintoihin

Otetaan lukuisten tapausten joukosta yksi esimerkki. Taannoin löydettiin dinosauruksen luu, jonka pitäisi nykytietämyksen mukaan olla kymmeniä miljoonia "vuosia" vanha. Kun luuta leikattiin, se olikin pehmeä ja sisältä paljastui venytettävissä olevia verisuonia, joiden olisi kaiken ymmärryksen mukaan pitänyt hajota jo kauan sitten.

Evoluutio-uskomukselle ja sen vaatimille vuosimiljoonille löydös oli odottamaton. Tästä syystä vaihtoehtoisia selityksiä piti yrittää keksiä, jotta tulkinta onnistuisi maailmankuvaa muuttamatta. Raamatun ilmoitukseen uskovalla löytö ei ole ongelma - päin vastoin - Nooan aikaisen tulvan (noin 4500 vuotta sitten) jäljiltä olisi pikemminkin odotettavaa, että moisia löydöksiä tulisi.

Esimerkissä on olennaista huomata, miten ihmisen maailmankuva sitoo ihmisen tekemiä tulkintoja. Esimerkissä samasta tosiasiasta (dinosauruksen luu, jonka sisällä venyviä verisuonia) muodostettiin kaksi tulkintaa:

  1. evolutionisti tulkitsee, että biologiset kudokset voivat jollakin tuntemattomalla tavalla säilyä kymmeniä miljoonia vuosia, vaikka tunnettujen kemian lainalaisuuksien valossa tämän ei olisi pitänyt olla mahdollista.
  2. Raamattuun uskovan maailmankuvaan löydös sopii: dinosaurus jäi ilmeisesti Nooan aikaisen tulvan uhriksi ja hautautui nopeasti ja niin säilyi tuhansia vuosia.
Vasta kun ihminen tajuaa, että samoista tosiasioista voi olla usempi tulkinta (jotka eivät yleensä voi olla samanaikaisesti tosia), on hedelmällinen dialogi mahdollista. Emme siis kiistele tosiasioista, vaan maailmankuviemme värittämistä tulkinnoista.

Maailman iästä

Nykyaika on kyllästetty totena pidetyllä väitteellä siitä, että maailma - ja maailmankaikkeus - olisivat miljardeja vuosia vanhoja. Kuitenkin Raamattu selvästi opettaa, että maailma ei ole ollut olemassa kuin reilu 6000 vuotta. Todistusaineistosta, joka tukee Raamatun ilmoitusta, vaietaan. Harvoin kuulee kerrottavan esimerkiksi, että nykyinen Big Bang -malli perustuu suhteellisuusteorian lisäksi filosofiseen kosmologiseen periaatteeseen - sitä ei voi kokeellisesti vahvistaa vaan se tulee uskoa todeksi. Kysymys on siis tässäkin siitä, miten tähtitieteellisiä havaintoja halutaan tulkita.

Samaa lujaa - lähes sokeaa - luottamusta vaaditaan kun mietitään esimerkiksi:

  • 17-20 miljoonaa "vuotta" vanhasta magnolia-lehden fossiilista uutettua DNA:ta.1, 2
    1. Nature 344:656-658, 12.4.1990: Chloroplast DNA sequence from a Miocene Magnolia species, Golenberg, E.M., et al. Kommentaari (sama lehti, s. 587): Turning over an old leaf, Karl J. Niklas, K.J. 2. Creation 13(2):22-23, 1991: "Oldest" DNA - an exciting find!, Wieland, C. creation.com/oldestdna.
  • Antarktikselta löydettyjä, jäätyneitä, kahdeksan miljoonaa vuotta vanhoiksi "ajoitettuja" bakteereita joita on elvytetty laboratoriossa.3, 4
    3. Proceedings of the National Academy of Sciences 104(33):13455-13460, 2007: Fossil genes and microbes in the oldest ice on Earth., Bidle, K.D. et al. 4. Creation 28(1):23, December 2005: "Sleeping Beauty" bacteria, Catchpoole, D. creation.com/sleeping-beauty-bacteria, ks. myös creation.com/moresleep.
  • Oletettavasti 120 miljoonaa vuotta vanhassa meripihkassa olleita, horroksessa olevia bakteereja, joita on väitetysti "herätetty eloon".5, 6
    5. Microbial Ecology 38:58-68, 1999: Diversity of microorganisms isolated from amber, Greenblatt, C.L. et al. 6. Creation 31(2):20-22, 2009: Amber needed water (and lots of it), Catchpoole, D.
  • Syvyyksien suolakiteistä löydettyjä "250 miljoonaa vuotta" elävänä säilyneitä bakteereita.7, 8
    7. Nature 407(6806):897-900, 2000: Isolation of a 250 million-year-old halotolerant bacterium from a primary salt crystal., Vreeland, R.H., Rosenzweig, W.D., Powers, D.W. 8. Creation 23(4):15, 2001: Salty saga, creation.com/saltysaga. Ks. myös creation.com/arent-250-million-year-old-live-bacteria-a-bit-much.
  • Englannista, Wootton Basset -nimisen kauppakaupungin reunalla olevista mutalähteistä ylös nousseita, oletettavasti 165 miljoonaa vuotta vanhoja fossiileja,9 joiden joukossa on yhä alkuperäiset orgaaniset nivelsiteet (ligamentit) sisältäviä simpukan kuoria.10
    9. Creation 19(2):14-17, March-May 1997: "165 million year" surprise, Snelling, A. A., creation.com/ligaments165ma. 10. The Times, London, p. 7, 2 May 1996: Mud springs a surprise after 165 million years, Nyttal, N.
  • Väitetysti kahdeksantoista miljoonaa vuotta vanhasta salamanterin fossiilista löydettyä, "orgaanisesti" säilynyttä kolmiulotteista lihaskudosta monine hienoine mikroskoopin tarkkoine yksityiskohtineen,11 johon lukeutui mukaan verta täynnä olevia verenkiertojärjestelmän osia. Tutkijat kommentoivat, että kudos näytti "hyvin vähän hajoamista siitä kun se alunperin oli fossilisoitunut... tehden siitä kaikkein laadukkaimmin säilyneen pehmytkudoksen jota on koskaan dokumentoitu fossiileista." 12, 13
    11. Proceedings of the Royal Society B, published online before print 14 October 2009, doi: 10.1098/rspb.2009,1378: Organic preservation of fossil musculature with ultracellular detail, MacNamara, M. et al. 12. "Ancient muscle tissue extracted from 18 million year old fossil", www.physorg.com, 5 November 2009. 13. Wieland, C., Best ever find of soft tissue (muscle and blood) in a fossil, creation.com/muscle-and-blood-in-fossil, 11 November 2009.
  • 150 miljoonaa vuotta vanhaksi "ajoitetusta" mustekalasta saadusta fossiilisoituneesta mustepussista saatua mustetta, jota käyttämällä piirrettiin kuva mustakalasta ja kirjoitettiin sen latinankielinen nimi. Musteen rakenne on samankaltainen kuin nykyään elävillä mustekaloilla, josta syystä sillä voitiin kirjoittaa. Lisäksi mustakaloja voitiin leikellä "kuin ne olisivat eläviä eläimiä, ja niistä voi nähdä lihassäikeet ja -solut." 14, 15
    14. BBC News, 19 August 2009: Dr Phil Wilby of the British Geological Survey, cited in, Ink found in Jurassic-era squid, news.bbc.co.uk/2/hi/uk_news/england/wiltshire/8208838.stm. 15. Creation 32(1):9, 2010: Fossil squid that still writes!, Wieland, C., creation.com/fossil-squid-ink, 15 September 2009.

Kaikissa yllämainituissa esimerkeissä on läpileikkaavana teemana evoluutio-uskomuksen vaatimat vuosimiljoonat, joiden pohjalta on vaikea - ellei mahdotonta - löytää selityksiä. Toisaalta taas Raamatun mukainen maailmankuva muutamine tuhansine vuosineen suorastaan odottaisi tällaisia löydöksiä - fossiilit olisivat todennäköisesti muodostuneet noin 4500 vuotta sitten tapahtuneen äkillisen Vedenpaisumuksen aikana.

Itse uskon mieluummin Raamatun kirjaimelliseen ilmoitukseen. Kaikkein tärkein syy uskoa nuoreen maapallon ikään on Raamatun ilmoitus - ei mikään kokeellisen tieteen havainto. Raamatun ilmoituksen pohjalta on toki tehty monta teoreettista mallia, mutta ne ovat ihmisten tekemiä (kuten tieteelliset teoriat muutenkin), ja niissä on puutteita ja ne tarkentuvat tai kumoutuvat ajan ja tiedon lisääntyessä. Raamatun ilmoitus sen sijaan on totta.

Koen surullisena, että monet Jeesuksen uskovat ihmiset paukuttavat rintaansa ja kertovat, että tällä asialla (tai ns. evoluutio-uskomuksella) ei ole heille merkitystä. Ja kuitenkin 1. Mooseksen kirja on kirjoitettu tavalla, joka ei anna mahdollisuutta kuin yhdelle mahdolliselle tulkinnalle: luomisviikko koostui kuudesta 24 tunnin päivästä. Itse Herra Jeesus viittasi luomiseen historiallisena tapahtumana, ja vaikka muu maailma viittaisikin siihen kintaallaan, ei kristittyjen pitäisi tehdä niin. Ja eikö tämä ole kaiken tarkoitus - jos Herra ei puhunut totta siellä, niin miksi uskoa muutakaan mitä Hän sanoi? Koska Raamatussa Jeesusta pidetään itse Totuuden henkilöitymänä, niin on selvää että Hän ei olisi VOINUT valehdella - tämän todisteenahan Jeesus nousi kuolleista!

Miksi tämä on niin tärkeää?

Surullista, että aikana jolloin totuutta pyritään etsimään milloin mistäkin, puolueettomana totuuden etsijänä pidetty tiede näyttää suurimmalta osin olevan valjastettu silmälapuilla, joka estää näkemästä Totuutta. Nuoriemme ja kanssaihmistemme tulisi kuulla, että Raamatun ilmoitus maailman ja ihmisen alkuperästä on kaikkea muuta kuin aikansa elänyt ja kestää kriittisenkin tieteellisen arvioinnin, kunhan sille annetaan mahdollisuus. Tällöin olisi luontevaa ottaa todesta myös ilmoitus syntiinlankeemuksesta: ensimmäisten ihmisen kapina Jumalaa kohtaan toi kuoleman ja kirouksen maailmaan. Jumala antoi ihmisille lupauksen Lunastajasta, ja aloitti pelastussuunnitelman toteuttamisen. Suunnitelman kohokohta saavutettiin, kun Herra Jeesus Kristus ristiinnaulittiin, kuoli, ja haudattiin. Kun Jumala herätti Jeesuksen kuolleista, Hän vahvisti Jeesuksen uhrin. Haluan korostaa, että samalla Jumala osoitti, että myös Jeesuksen opetus äskettäisestä luomisesta ja syntiinlankeemuksesta olivat tosia.

Lopuksi

Itselläni Raamatun kirjaimellinen totena pitäminen on vahvistanut uskoani siihen muiltakin osin. Tie Jeesuksen seurassa ei omalla kohdallani ole ollut voitosta voittoon kulkemista, mutta vaikeinakin aikoina olen saanut kulkea hyvässä seurassa. Vaikka välillä olisi vaikeaa, niin Jeesuksen seuraaminen kannattaa!

PS. Linkeissä on lisätietoa luomisesta (myös suomeksi).


Minua ET löydä facebookista!